Kohtalon Pyörä

Mehukkaat kerrokset, kaikki ei ole.

Mukana on myös mädät kerrokset.

Piilotanko ne. Hylätäänkö minut, jos kaikki minussa ei olekaan kaunista?

Se kiltti tyttö, ei kiukuttele, ei suutu.

Tekee aina mitä sanotaan.

Mutta itselleen aina uskollinen ei, ei ole voinut olla.

On täysi työ ollut muista huolehtia.

Itsensä unohti, yksin jätti.

Oli viimein aika löytää.

Tuoda ensin leipä omaan pöytään.

Ravita ja huolehtia, iloita ja nauttia.

Sitten on aika muille jakaa.

Tummaa ja vaaleaa.

Ei elämä ole pelkkää kivaa.

Kaikki kerrokset eivät ole mehukkaita.

Talven tuikkivat tähdet, ympärillä pimeys.

Kuin äidin turvallinen kohtu.

Otti pimeys syliinsä lapsen.

Jo kevät tuulet koittaa.

Näkyy värejä, ilmassa tuoksuu.

On pyörä viritetty uusiin seikkailuihin.

On pyörä luotu kulkemaan.

Tiia - 2022

Löysin tämän vanhan tekstin ja huomasin, kuinka runon loppuosa on kuin suoraan tähän hetkeen. Runon kirjoittamisen aikaan, olin silloinkin muutoksen pyörässä omassa elämässäni. Voisi kuvitella, kun on ennenkin muuttanut uuteen paikkaan ja muuttanut oman elämänsä, että se aina vain helpottuu. Mutta ei se välttämättä helpotu. Itseasiassa tuntuu, että nyt olen jonkin niin uuden alussa, ja se tuntuu ihan hemmetin vaikeelta.

Tänä aamuna muistin elävänä sen hetken, kun parikymppisenä tein viimeisen työpäiväni Tampereen Euro-Marketissa ja kuinka siitä lähdettiin ajamaan suoraan uuteen kaupunkiin, jonne muutin silloisen mieheni kanssa. Työkaveri huuti perääni, olisi halunnut hyvästellä. En pystynyt edes kääntymään vaan kävelin rivakkaan pois. Automatkan itkin. Teki kipeää irrottautua tutusta ja turvallisesta, ilman tietoa mitä tuleva tuo tullessaan.

Nyt on jollain lailla sama tunne.

Tunne siitä, että tämä muutos on välttämätön. Se mitä on nyt, ei toimi minulla enää. Ei ole hyvä olla. Kaipaan muuta, kaipaan enemmän. Etsin pitkään suuntaa, missä minun olisi hyvä, missä perheelläni olisi hyvä? Isoja muutoksia, isoja irtipäästöjä. Kohtalon pyörä on puuttunut peliin.