Lapsena ja nuorena rakastin piirtämistä ja koulussa kuvaamataitoa. Jostain syystä siihen se sitten jäi. Kiireisen elämän pyörteisiin loppui luovuus.

Opiskelin ja kävin töissä, asuin omassa kodissa silloisen puolisoni kanssa Tampereella. Harrastin taekwondoa, joka tuki fyysisellä toiminnallaan heikkoa ja sirpaleista itsetuntoani. Monelta tunnilta lähdin itkien kotiin, koska tunsin, etten osaa yhtään mitään ja olen niin huono! Mutta vähitellen taitojen karttuessa ja fyysisten voimien kertyessä sain tukea myös henkisesti omalle itsetunnolleni.

Mielummin teen, kuin jätän tekemättä

Vuosia myöhemmin; olin äiti kolmelle lapselle, olin eronnut, olin ollut yrittäjänä, olin kokenut burn outin ja olin, mitä kaikkea elämään mahtuukaan. Vuosia myöhemmin olin elänyt, olin kokenut asioita ja nyt uskalsin viimein päästää kuvataiteet takaisin elämääni. Kuin huomaamattani, aloin hakeutumaan erilaisille kursseille, joissa "sattumalta" käytettiin juuri märkää märälle tekniikkaa: Tule Naiseksi joka olet- Hämeenkyrössä, Luontoretriitti Karkussa, LogoArt maalauskurssi Kajaanissa jne.

Tämä tekniikka poisti itsekriittisen mielen pois edestä. Vihdoinkin sain vain antautua ja alkaa tekemään, alkaa leikkimään värien maailmassa, luomaan kuvia!

Akryylityö kankaalle

Tähän päivään mennessä olen vasta ainoastaan leikkinyt väreillä, sen sijaan että olisin oppinut oikeaoppista tekniikkaa tai käyttöä. Huomaan, että se lisää valtavasti paineita siitä, että en saisi jakaa omia töitäni tai luomisen iloa muiden kanssa. Oma sisäinen kriitikkoni yrittää jatkuvasti lyödä jarruja rattaisiin, koska joku voisi tuomita kuinka väärin teen kaiken!

Tämä on mielestäni myös hyvin surullista, koska jokaisella ihmisellä on oikeus ottaa pensseli käteensä, laittaa sillä väriä eteensä ja iloita kättensä luovasta toiminnasta!

Valitsin tähän kirjoitukseen kuvaksi tämän aurinkotyön.

Tämä kuva, niinkuin suurin osa tekemistäni kuvista, on sieluni sisäistä puhetta, energioiden ilmentymistä näkyväksi. Tätä kuvaa olen työstänyt jo monta vuotta. Kaikki alkoi meditaatiosta, jossa minulle näyttäytyi valtava aurinko, jonka halusin tuoda esiin. Alkuun kuva oli hyvin herkkä, pastellivärinen jopa. Mutta kerros kerrokselta kuva muuttuu, sitä mukaan kuin elämäni- ja kollektiivinen energia ympärilläni muuttuu myös.

Alkuun kuvassa oli herkkä auringonnousu, sileitä vihreitä kumpuja sekä niitty. Aurinko kasvoi kasvamistaan, vaaleanpunaiset värit katosivat ja värit voimistuivat. Aurinko alkoi yhdistymään yhä enemmän kosmiseen. Niityt kohosi, alta alkoi nousemaan vielä piilossa olevat pyramidit, joita on alkanut oikestikin löytymään maapallolta yhä enemmän!

Yhtäkkiä niityt täyttyivät tulvavedestä, joka yhdistyy aurinkoon. Itselleni vesi on yhtäkuin tunteet ja vesi on muuttanut maalauksessa jatkuvasti muotoaan. Välillä se kuohuaa hurjana, toisinaan se muuntuu aivan tyyneksi, melkein liian paikoillaan, kuin hapetonta vettä.

Auringonpurkaukset ilmestyivät kuvaan, ennen kuin tiesin mitään auringonpurkausten "ilotulituksesta", joita maata kohti on tullut yhä voimakkaampia ja voimakkaampia aina näihin päiviin asti. Nämä kosmiset plasma-aallot nostavat yhä enenevässä määrin vanhaa pintaan. Vanha kuona poistuu (kuten sukuperimässä perityt tunteet ja mielenmallit, sekä kehon-oireet). Ja ennen kaikkea Aurinko aktivoi meissä uutta Valotietoisuutta.

Uusi energia, uusi sydäntietoisuus, Valo ja Rakkaus

Viimeisenä kuvaan avautui pyhä muinainen tieto ylös kosmiseen, pyramidien kärjet avautuivat. Syvä tieto meissä avautuu laajempaan ymmärrykseen, tulee vihdoinkin näkyväksi, vapautuu. Sen myötä kummuille avautui valtavasti kukkia! Vaikka vielä tällä hetkellä voi näyttää siltä, että ympärillämme kuohuaa ja maailma velloaa kaaoksessa, niin tämä kaikki avaa pyhän yhteyden meissä ja elämämme puhkeaa pian rakkauden kukkaan, yhteyteen ympärillämme olevaan väriloistoon. Aitoon rakkauteen meissä itsessämme.