Elämä osaa olla ihmeellistä. Koko aamun on satanut kaatamalla vettä ja ajattelin, että voisin täällä flunssan kourissa tehdä kuitenkin pienen kävelylenkin raikkaassa ilmassa. Vihdoin kun olin valmis lähtemään, ei vettä satanut ollenkaan ja kun pääsin taas kotiin ja tietokoneen äärelle, taivas aukesi jälleen. Olen huomannut usein vuosien aikana, että kun kuuntelee omaa sisäistä ohjausta ja tekee asiat juuri silloin, kun ne oikealle tuntuvat, niin asiat virtaa mukavasti kuin itsekseen. Olen osa maailmaa ja tuo maailma olen minä.
Aamulla pohdin sitä, miksi ei nykyisen asuinkaupungin asukkaat ole löytänyt luokseni? Asiakkaita on kyllä käynyt, vanhoja ja uusia, mutta ei paikallisia. Täytyy myöntää, että en ole ollut erityisen näkyvä täällä myöskään. Isoin osasyy voi olla sosiaalinen media ja sen puute. En ole halunnut enää käyttää.
Mutta kun aikoinaan aloin tekemään ensimmäisiä hoitojani, ihmisiä tuotiin luokseni mitä ihmeellisempiä reittejä pitkin, ja nimenomaa live kohtaamisissa. Silloin mulla oli facebook tilikin, mutta asiakkaat tulivat "suoraan kadulta". Sain monesti ohjauksen lähteä ulkoilemaan rantaan tai käymään kirpputorilla. Ja matkalla törmäsin heihin, jotka alkoi kyselemään "mitä teet nykyään?". Ja niin mulla oli aina juuri sopivasti asiakkaita.
Juuri sopivasti -tiedän, että on edelleenkin, mutta tämä asia mietityttää silti ja kyselen välillä itseltäni, onko jotain mitä voin asian eteen tehdä? Tarvitseeko tehdä, onko tarkoitus edes jäädä tänne? Entä jos se minun näköiseni elämä odottaakin vielä jossain muualla. Vai pitäiskö sitkeästi vain pysyä paikoillaan. En voi kuin olla kuulolla, keskittyä pitämään itsestäni huolta, tehdä hyvää mieltä tuovia asioita ja toimia sen mukaan, mihin universumi suuressa viisaudessaan minua ohjaa. Toimia tai olla toimimatta.
Joskus sitä vain tietää, että asiat tulevat muuttumaan. Mutta milloin ja miten, se ei aina ole selvää. Tekisi mieli kiirehtiä, mutta sitten jotain oleellista jäis näkemättä ja kokematta, matka siinä välillä.
