Kuinka vaikeaa on pysähtyä.

Olen opetellut pysähtymistä vuosien ajan, ja edelleen se tuottaa joskus vaikeuksia. Mitä enemmän elämästä riisutaan pakotteita pois, mitä enemmän jää aikaa elää omassa rytmissä, sitä syvemmältä nousee esteet antautua elämän omalle rytmille.

Itselleni varsinaista pysähtymistä vaikeampaa, on saada myös mieli levolliseksi. On vaikeaa saada mieltä pysähtymään ja luottamaan siihen, että kaikki on hyvin, vaikka nyt vain olen tässä.

Tyypillistä mielen puhetta on tehtävälistat, Pitäisi-asiat. Pitäisi pestä ikkunat, pitäisi kastella kukat, matotkin pitäisi pestä onhan nyt kesä, ja mainoksia pitäisi koko ajan miettiä ja tehdä, ei tässä nyt koko ajan voi vaan lomailla ja nauttia elämästä. Pitäisi. Jos se pitäisi-toiminta ei tunnu oikealta tähän hetkeen, en halua tehdä sitä juuri Nyt. Silloin on aika työntää pitäisi-listat pois mielestä ja hengittää syvään.

On luonnollista saada hiljentää tahtia ja käydä välillä niin sanotusti "hitaalla". Ei ole ihmiselle hyväksi eikä normaalia täyttää jokaista minuuttia päivässä puskemalla eteenpäin, päivästä ja viikosta toiseen. Toinen iso haaste on jatkuva media-tulva ja ainakin itse ylikuormitun siitä hyvin herkästi. Se on myös hyvin koukuttavaa ja itsensä kanssa saakin tehdä töitä, että osaan irrottautua riittävästi myös älylaitteista.

Ennen viikon lomareissua olin ajautunut jo niin ylikierroksilla käyvään olotilaan, että viikon ensimmäiset neljä päivää meni pelkästään siihen, että yritin pysähtyä, mutta en pystynyt. En pystynyt pysähtymään, en pystynyt keskittymään ja vain olemaan.

Vasta loman viidentenä päivänä huomasin, että rauha vihdoinkin laskeutuu! Ja kykenin olemaan aloillani ja nauttimaan vain olemisen tilasta. Itselläni tuon tilan saavuttamisen jälkeen menee yleensä pitkä aika, etten pysty edes avaamaan televisiota tai muitakaan "älyä-koukuttavia" valmiskuvia. Kunnes sitä pikkuhiljaa huomaa ajautuvansa takaisin...

Tunnetko syyllisyyttä?

Hankalin este pysähtymisen tiellä, mitä ainakin itse herkästi koen, on syyllisyys. Se aivan kummallinen sisäinen ääni tai tunne, joka sanoo, että tämäpä nyt on vallan pahasta ja näyttää ihan laiskottelulta suorastaan, jos tässä nyt vain olet!! Syyllisyys, kaiken pahan alku ja juuri, Pitäisi-listojen loputon lähde, syyllisyys. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. Sisäinen kaihertava tunne tai sisäinen nalkuttava ääni.

Ajatusmallit ylösalaisin.

Minun sisäinen viisaani tietää, että mulle ei ole hyväksi jos mennä pusken koko ajan täydellä teholla (tosin kantapään kautta opittu ja todettu, ei toiminut vaan aiheutti burn outin, josta toipuminen kesti vuosia).

Mutta ennen kaikkea, minun sisäinen viisaani tietää nyt, mikä on minulle parhaaksi ja mikä ei ole. Sisäisen viisaan ääni on käynyt kovemmaksi, kuin sisäisen nalkuttajan ääni. Sisäinen viisas on se, jota en vaan voi olla enää kuuntelematta! Jos jokin toiminta tai asia alkaa vastustaan, se vastustaa niin kovaa, että en voi olla kuulematta. En pysty enää osallistumaan asioihin vain Velvollisuuden takia, enkä muiden Odotusten takia. Pystyn osallistumaan vain, jos se itsestäni tuntuu hyvältä tai oikealta.

Burn outit ja lapsuuden traumat on aiheuttaneet sen, että ylikuormitun edelleen hyvin herkästi ja joudun olemaan kovin valikoiva omissa tekemisissäni. Mutta toisaalta, mihin meidän ihmisten kehot ja mielet on alun alkaen luotu? Nykyään voimme saada kaiken mahdollisen tiedon ympäri maapallon heti silmiemme eteen. Olemme yhteydessä kaikkialle kaiken aikaa, informaatiotulva tuo eteemme kaiken hyvän ja kaiken pahan. Välittömästi.

Olemme linkittyneitä kaikkialle kaiken aikaa. Mutta emme linkity ja kiinnity kunnolla sinne, missä meidän luonnollinen olotila ja rytmimme on. Eli meidän kehoomme, luontoon ympärillämme, oman elämämme keskiöön.

Jos ajatellaan elämää ennen älylaitteita, vaikka jopa jo ennen televisioita. Kuinka hitaasti tieto lähikylistä kulki luoksemme. Saati muualta maailmasta. Oma keho oli omassa asuinympäristössä. Omat toimet oli päivän askareissa, elämän perusasioissa. Ei tarvinnut koko ajan miettiä, miten minä nyt erottuisin koko maailman ihmisistä niin, että saisin luotua oman menestyvän bisneksen??

Ei tarvinnut jatkuvasti lukea pommi-iskuista siellä, luonnonkatastrofeista täällä, ei tarvinnut kokea jatkuvaa ahdistusta siitä, kun itse pienenä ihmisenä ei pystykään pelastamaan koko maapalloa. Riitti, että pelasti sen pienen sorsanpoikasen kotilammella, joka oli jumittunut kiinni ja huusi hädissään.

Riitänkö.

Itse kamppailen tällä hetkellä sen kanssa, että olen ollut nyt reilun kaksi vuotta poissa sosiaalisesta mediasta, samalla koettaen luoda omaa yritystä uudella paikkakunnalla, jossa minua ei tunneta. Kauppojen seinät eivät tunnu saavuttavan tänä päivänä enää kummoistakaan näkyvyyttä. Ihmiset kulkevat ilmoitusten ohitse, katseet kiinnittyneinä puhelimiin.

Mitä minun pitäisi tehdä. Hengitän syvään, tunnen kuinka juurrun jaloistani äitimaahan, sydämen sykkeeni rauhottuu, turva ja rauha palaa levottomaan mieleeni. Kun katson ylöspäin, näen kuinka linnunpoikaset ovat kuoriutuneet pesässään. Yksi jo nousee räpiköimään pesänsä reunalle, ei kai se vielä yritä lentoon? Niin heiveröisen näköinen.

Sisäinen viisaani toteaa, luota vain ja hengitä rauhassa. Kyllä sinäkin vielä lennät, kunhan olet riittävästi vahvistunut. Juuri oikealla ajallaan, äitimaan rytmissä, omassa rytmissäni. Se tulenko liitämään korkealla kuin kotka, vai räpiköinkö lähellä maan pintaa, kuin pieni västäräkki, senkin luontoäiti tietää jo ennalta.

Teen juuri sitä, mitä minun tulee tehdä. Millaisena olen tänne syntynyt, se minä olen, en voisi muuta ollakaan. Siispä hengitän syvään ja annan pitäisi-listojen lipua menojaan. Ja kun aika on, tiedän sen vaistomaisesti, ihan kuin tuo pieni linnunpoika pesänsä reunalla. Sitten vain tiedän, miten lentää ja minne.